Asemakaavamuutoksen tavoitteena on sijoittaa kortteliin 526 liikerakennusten korttelialue (KL), joka mahdollistaisi päivittäistavaramyymälän sekä siihen liittyvien etumyymälöiden, polttoaineen jakelupisteen ja pysäköintipaikkojen sijoittumisen kortteliin.
– Hangon kaupunki, Kaupallinen palveluverkkoselvitys ja vaikutusten arviointi (2019)
Hangon keskustan läpi kulkee rautatie kahden muutoksessa olevan alueen välistä satamaan.
Radan eteläpuolella, korttelissa 210, vuonna 1986 valmistunut kauppa viettää viimeistä kesäänsä. Saman tontin nurkassa maasta pilkistävät 1950-luvulla puretun asuinrakennuksen perustukset.
Pohjoispuolella maisemassa on aukko, hiekkainen aukio, jolle rakennetaan uutta markettia. Aukiolle on jo noussut kylmäasema. Pian maan peittää asfaltti, autot pysäköidään riveihin ja ihmiset astuvat kaupasta sisään. Kaupan katolle tulevat aurinkopaneelit. Korttelin 526 tulevaisuus on rakenteilla.
Kortteli 526 on osallistava esitys, jossa kuljetaan ja oleillaan parhaillaan muuttuvassa kaupungissa. Teos tutkii kaavoituksen voimaa, alueen tuntua ja mahdollisia tulevaisuuksia. Miten kaupunki syntyy, elää ja katoaa päätös kerrallaan?
Kortteli 526 on jatkoa Sebastian López-Lehdon, Maarit Utriaisen ja Riikka Vuorenmaan Rovaniemellä vuosina 2020–2022 toteutetuille Työmaa-teoksille. Teossarja tarkastelee esityslokaatioidensa ajankohtaisia uudisrakentamisen kohteita ja kaavoitettavia alueita. Sarja jatkuu vuosina 2023–2024 Kuopiossa ja Helsingissä.
Riikka Vuorenmaa on monipuolinen taidealan freelancer, jonka koulutustausta on valosuunnittelussa ja mediakulttuurissa. Skenografina ja esittävän taiteen konseptoijana hänen erityisosaamistaan ovat paikkasidonnaisuus, tilasuunnittelu ja interventiot.
Maarit Utriainen on konsepteista, konteksteista ja konventioista kiinnostunut nykysirkustaiteilija. Utriainen kyseenalaistaa työskentelyssään sirkuksen fyysistä normistoa ja dynamiikkaa sekä ravistelee temppu -ja toistokeskeistä sirkusnäkemystä takaisin uusien oivallusten ja yhteiskunnallisten puheenvuorojen äärelle.
Sebastian López-Lehto on tanssitaiteilija, joka käyttää taiteellisessa työssään kokemuksellisen nykytanssin syvän ruumiillisia menetelmiä ja luo näyttämölle pelkistettyä, mutta moniaistista estetiikkaa. Hän on myös kiinnostunut kehoja yhteenliittävistä sosiaalis-koreografista yhteisöllisistä käytänteistä ja siitä erityisestä tajunnasta mitä joukkoon kuuluminen voi tuottaa.
Työryhmän aiemmat Työmaa-teokset toteutettiin Riikka Vuorenmaan Vaarat-kaupunkitaideprojektin yhteydessä uusilla omakotitaloalueilla Rovaniemen Korkalovaarassa ja Vennivaarassa sekä teollisuus- ja liiketoiminta-alueeksi kaavoitetussa Jääskeläisen kaupunginosassa vuosina 2020–2022.
Alkuperäinen konsepti: Riikka Vuorenmaa
Esiintyjät: Riikka Vuorenmaa, Maarit Utriainen, Sebastian López-Lehto
Teoksen suunnittelu ja toteutus: Maarit Utriainen, Sebastian López-Lehto
Työmaa-teokset ovat työryhmän ja Piste Kollektiivin yhteistuotantoja. Rovaniemeläinen Piste on ammattitaiteilijoiden ja taidekasvattajien kollektiivi, jolla on intohimo tehdä taidetta vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteisön kanssa ja sen osana.
Kortteli 526 on osa Kulkue-hanketta. Kulkue on kolmen merkittävän taidefestivaalin yhteistyöhanke. ANTI – Contemporary Art Festival (Kuopio), Hangö Teaterträff (Hanko) ja Baltic Circle -festivaali (Helsinki) toteuttavat poikkeuksellisen laajan kotimaisten yhteistuotantojen sarjan sekä kiertuetoimintaa niiden ympärillä. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on edistää festivaalien saavutettavuutta ja pidentää teosten elinkaarta. Hankkeen rahoittaa Suomen kulttuurirahasto.