Kaikki on hyvin epävarmaa…
Kaikille meille, jotka työskentelemme festivaalin parissa, kokoontuminen alkukesästä Hankoon juhlimaan teatteritaidetta ja toistemme läsnäoloa on vuoden ehdoton kohokohta. On aivan erityinen tunne tulla Hankoon ja katsoa, miten festivaaliteltta kohoaa, miten taiteilijat valmistautuvat ja vapaaehtoiset uurastavat festivaalin eteen. Kokea yleisön odotus. Kaikki tämä mahdollistaa irtautumisen arjesta ja heittäytymisen poikkeustilaan muutamaksi päiväksi. Nyt arkemme on itsessään muuttunut poikkeustilaksi ja se, minkä piti olla kohtaaminen Hangossa, onkin omansalainen etäkohtaaminen.
Emmimme pitkään, voiko ja kannattaako Hangö Teaterträffiä järjestää vuonna 2020. Päätökseen kietoutui valtavasti kysymyksiä, jotka liittyivät etiikkaan, talouteen, sitoumuksiin, kiinnostuksenkohteisiin ja etuihin. Vaikka festivaalia ei ole mahdollista järjestää perinteisessä muodossa, tuntui lopulta kuitenkin oikealta toteuttaa se mahdollisuuksien mukaisella tavalla. Aloimme maaliskuussa pyöritellä “digitaalisen festivaalin” käsitettä ilman tarkkaa kuvaa siitä, mitä se voisi olla. Sen selville saamiseksi on vaadittu satoja etäkokouksia niin festivaaliorganisaation kesken kuin taiteilijoiden, rahoittajien ja yhteistyökumppanien välillä. Kanssamme tänä vuonna työskentelynsä aloittanut festivaalituottaja Heidi Backström ansaitsee erityisen kunniamaininnan! Aloittaessaan työnsä hän astui tietämättään suoraan epävarmuuden keskipisteeseen ja on johdattanut meitä sieltä tänne, missä nyt olemme. Kaukana toisistamme, mutta yhdessä.
Tuntemattoman keskellä elämisestä on tullut eräänlaista arkipäivää. Svenska YLE on osoittanut uteliasta yhteistyöhalukkuutta ja taiteilijat pelotonta innostusta virtuaalisen Hangö Teaterträffin tekemistä kohtaan. Lähes koko digitaalinen ohjelmamme perustuu teoksiin, jotka olisivat olleet osana fyysistä festivaaliamme. Taiteilijat ovat etsineet teoksille uusia, virtuaalisia esittämisen tapoja, vaikka heidän ensisijainen erityisosaamisensa perustuukin livekohtaamiseen yleisön kanssa. Monet ovat ottaneen matkan varrella suuria riskejä ja askeleita kohti tuntematonta. Mutta ehkä juuri kohtaaminen tuntemattoman kanssa onkin kaiken taiteen ytimessä? Sanotaan, että teatteri on aikansa peili. Olemme pyrkineet siihen, että vuoden 2020 festivaali voisi heijastaa omaa aikaansa, mitä ikinä se pitääkään sisällään.
Tervetuloa vuoden 2020 Hangö Teaterträff -festivaalille!
/ Anni Klein, Jonas Welander ja Tom Rejström